Aihe: graafinen suunnittelu | Avainsanat: juliste, kieli, kulttuuri, poster
Tampereen teknillisen yliopiston kielikeskus on uudistanut ilmettään vuoden 2008 ajan. Osastolle tarvittiin informoivia dokumentteja kuten pohjakartta (olet tässä), esite, juliste sekä kielten omat julisteet. Virallinen esite ja juliste on tehty TTY:n taittomallia mukaillen ja värejä käyttäen.

Logo on vesileimattu
Logo is watermarked
Tässä muutamia esimerkkejä kielten julisteista:
Perinteistä lippuaihetta ei käytetty kuin siinä määrin, että esimerkiksi suomen julisteessa on täsmälleen oikea Suomen lipun sävy; japanin julisteessa Japanin lipun punainen ja niin edelleen. Valtion rajoja ei haluttu korostaa lipuin, eikä monissa tapauksissa voitukaan, kuten espanjan julisteessa — 400 miljoonaa äidinkielenään puhuvaa eri mantereilla, mikä kumma heitä yhdistäisi?
Tavoitteena oli kulttuurin tuntemuksen parantaminen kielten opiskeluun kannustamalla. Teemaksi valitsin postimerkin, sillä se symboloi kanssakäymistä pitkienkin välimatkojen päässä olevien kanssa. Postimerkkien aihiot vaihtuvat kätevästi kielen mukaan, numerot tulevat kurssien lukumäärästä sekä näin julisteisiin saatiin kepeä, yksinkertaisilla elementeillä pelaava grafiikka.
Ei kommentteja toistaiseksi. toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>





